sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ajatuksia auringon, sateen ja rakeiden keskeltä.


Moikka, onko ollu ikävä? hohhohhoo!

Ei varmaan, mut I'm back! Tässä on tullu otettua vähän taukoo blogin kirjoittamisesta, kun elämä on ollut yhtä hullunmyllyä vuodenvaihteen jälkeen, mutta ajattelin, että nyt olisi hyvä aika kirjoitella taas tänne teille vähän omia ajatuksia ja kuulumisia (ja muita sellaisia juttuja, mitä milloinkin yleensä tänne kirjoittelen).
Aloitanpas vaikkapa kuulumisista. Kuten sanoin, elämä on ollu yhtä hullunmyllyä. Paljon hyvää, mutta paljon huonoakin. Ihmissuhde puolella on ollut aika kipeitä juttuja käsiteltävänä, jotkut ihmissuhteet on muuttunu ahistavan radikaalisti ja toiset taas vahvistuneet entisestään. Ei ihan kukkasilla tanssimista tämä, mutta onneks on Jumala. Oikeesti.

Oon käyny läpi tosi mielenkiintoista aikaa mun Jumalasuhteessa tän kevään aikana ja toivottavasti saan sitä seikkailua vähän teillekin avattua tässä.
Kipujen keskellä oon saanu heittäytyä Isän syliin ja vuodattaa kaikki ahdistavat ajatukset, tunteet ja kysymykset Hänelle. Miten helpottavaa se onkaan sellaisissa hetkissä ollut! Ja miten monta kertaa olen voinutkaan tehdä saman tämän keväänkin aikana. Kun omat voimat eivät enää kanna ja ystävien (ym. itseään viisaampien) tuki ja neuvot eivät riitä auttamaan tarpeeksi, on huojentavaa tietää että tulee aina olemaan Joku jolla on kaikki vastaukset kaikkeen ja joka näkee kaiken mitä tapahtuu paremmin, kuin kukaan muu. Paremmin, kuin minä itse.
Hetkeäkään epäröimättä saan juosta Isän syliin kaikkine tunteineni ja ajatuksineni ja uskoa Hänen lupauksiinsa siitä, että Hän pitää minusta huolta, kaikista maailman minua kohti sysäämistä ongelmista huolimatta. Jumala on suurempi kuin MIKÄÄN tässä maailmassa. Suurempi, kuin minä, suurempi, kuin kukaan ystävistäni, perheestäni, seurakunnastani, suurempi kuin mikään psykologia tai filosofia, suurempi, kuin mikään tieteen muoto....suuri, suurempi SUURIN. Miten mahtavaa! Miten helpottavaa!
Ja tästä suuruudesta olen saanut nauttia. Ja oikein kunnolla.

Lähelläni on ihmisiä, jotka rakastavat Isää yli kaiken, jotka ovat syttyneet Hengessä janoamaan lisää Jumalaa ja joiden ystävyys on minulle tervettä ja rakentavaa omaa Jumalasuhdettani ja ihan itseänikin ajatellen muutenkin. Haluaisin olla kaikkien ystävä ja rakastaa kaikkia, mutta aina se ei ole molemminpuoleista ja nyt saan oikeuden Isän antamassa vapaudessa ympäröidä itseni rakkaudella ja Hänelle syttyneillä sydämillä. Mikä rauha ja ilo. Niin monia hyviä keskusteluja, ylistyshetkiä ja rukoushetkiä. Iloisen ja surullisen itkun täyteisiä ääniviestejä, haleja ja hymyjä. Eheytymisen aikaa..., ystävyyssuhteiden vahvistumista, joidenkin suhteiden alusta aloittamista Herran tuella ja oman identiteetin vahvistumista Jumalan tyttärenä. Itseasiassa, prinsessana. Niimpä! Saan ihan rohkeasti sanoa, että oon prinsessä, Kuninkaan perillinen, muiden joukossa. Säkin saat olla. Prinsessa tai prinssi. Sulle on paikka taivaassa Kuninkaan valtakunnassa ja voidaan mennä sinne sitten yhdessä, jos päätät lähteä mukaan tähän seikkailuun: Jeesuksen seuraamiseen. Parasta seikkailua mitä voi olla! Kannattaa edes maistaa. Jumalasta saa olla riippuvainen. 

Mä oon niin iloinen Millan puolesta, joka on nyt saanut kolmisen viikkoa olla Havajilla siskonsa Emmin luona YWAMin yhdellä beissillä, näkemässä ja kuulemassa mitä kaikkea siellä tapahtuu ja miten Jumala toimii siellä(kin)! Ollaan Millan kanssa lähetelty viestejä edestakaisin ja oon saanut rohkaistua kuulemastani ja Milla erityisesti kokemuksestaan. Miten kaipaankaan kansainvälisiä juttuja, mun uskovia ystäviä eri maista, viime kesää, kun ylistettiin yöllä saksassa Offenburgin keskustassa yhdessä monien eri maiden ihmisten kanssa. Miten kaipaankaan niitä rohkaisevia kommentteja, joita harvoin täällä kotisuomessa kuulee, oli kyse kulttuurieroista tai ei, uskon että rohkaiseminen on erittäin tärkeä juttu, kristittyjen välillä ja kaikkien ihmisten välillä! (Taas yksi tapa miten erottua tämän yhteiskunnan keskellä.) Rohkaise, niin tulet rohkaistuksi. Ja mieluiten- rohkaise ihan kasvotusten. Aina parempi. Agreed?

Nyt kuulostan ihan siltä etten osaisi olla suomessa tai jotenkin kaikki on ihan paskasti täällä tai et kaikki ihmiset on ihan syvältä. On täällä paljon hyvääkin, mutta paljon kasvun paikkaa monessakin asiassa. Ihmisten tulisi harrastaa enemmän itsensä tutkiskelua Sanassa, jotta sydämet ja mieli olisivat enemmän avoinna Jumalalle ja asioille, joita Hän auttaa meitä murtamaan ja muuttamaan omassa elämässämme. Onko sinulla elämässäsi asioita, joita sinun tulisi muuttaa? Lopettaa kokonaan? Ihan sinun itsesi mielestä pieniäkin juttuja? Meillä kaikilla on sellaisia asioita elämässämme ja niiden tiedostaminen on askel nro.1, askel nro.2 on niiden käsitteleminen ja voittoaskel nro.3 on niistä eroon pääseminen. Do it.

En tiedä kuinka saisin tarpeeksi korostettua Raamatun lukemisen tärkeyttä! Kukaan meistä ei voi sanoa, että " Jumala ei puhu mulle". Kun Raamattu itsessään on Isän elävää puhetta. Raamattu= Jumalan sana. Meillä täällä suomessa on vapaus lukea Raamattua, yksin ja yhdessä muiden kanssa. 

(Kaikilla ei ole samanlaista etuoikeutta, mutta katso minkälainen ilo onkaan se kun he saavat ensimäistä kertaa kokea sen mitä me saamme tehdä vaikka (ja mieluiten) joka päivä!)
Katso tämä video: 


Mun elämässä on paljon fiksuja hienoja ihmisiä, mutta kun on kyse ihmisistä, jotka tuntevat Jumalan sanan ja syventyvät siihen säännöllisesti, on mun helppo katsoa heitä ylöspäin ja uskoutua heille omine kysymyksineni ja ajatuksineni liittyen erilaisiin kysymyksiin ja muihin sellaisiin. Miten mahtavaa sekin on, kun joku itseä nuorempi (iällisesti tai kristittynä "nuorempi") tulee ja kysyy sinulta jotain Sanasta tai elämästä ylipäätään ja olet saanut jo sellaista viisautta omista askeleistasi Isän kanssa voidaksesi jakaa sitä vuorostaan hänen kanssaan. Ja miten se innostaa ja motivoi lukemaan ja tutkimaan sanaa entistä enemmän, jotta muiden mahdollinen opetuslapseuttaminen sujuu Herran tuella hyvin. Omassa viisaudessa ei pitkälle pötki, vaikka kuinka fiksusti ja hienosti osaisi puhua. Tieto ilman Jumalaa on yhtä tyhjän kanssa. Raamatussa tuokin sanotaan paljon paremmin. heheh! Haluan rohkaista sua lukemaan enemmän Sanaa. Oli se sitten puhelimen YouVersion sovelluksessa tai ihan oikean Raamatun kanssa (suosittelen molempia). Sä tuut muuttumaan, etkä todellakaan huonolla tavalla, vaikka kipeitä totuuksia matkan aikana omalle kohdalle saattaa nousta. Se on vaan tervettä! Me kaikki tarvitaan sitä. 

Oon lukenu tässä kevään aikana monta hyvää kirjaa, joista erityisesti haluaisin suositella kirjoja "The Father Heart of God" ja "Lohikäärmeen Ajo". Aivan mielettömiä! On se ihanaa, kun saa lukea kirjoja, jotka on kirjoitettu Raamatun totuuden tuella ja jotka kuvastavat sitä todellista elämää ja viisautta mikä meillä on Kristuksessa. JA SITÄ JUMALAN VOIMAA!! Ai että!! Luen itseasiassa vielä viimeisiä kappaleita tosta Lohikäärmeen Ajo- kirjasta ja voin sanoa, että tää kirja on muuttanu taas kerran mun ajatusmaailmaa ja sydäntä. Miten mahtava Jumala meillä onkaan ja miten ihanaa, että Hän on sama elävä, voimallinen, ihmeitä täynnä oleva rakkauden määritelmä kaikkialla maailmassa. So happy. Kiinassa ja suomessa. Kaikkialla. Vautsivau!!

Ja voi että, miten mun rukous- ja ylistyselämäkin on kukoistanut ja muuttunut ihmeellisesti tän kevään aikana! Oon oppinu siitäkin paljon uutta ja jos uskallan sanoa, jopa siirtynyt uudelle "tasolle" omassa uskonelämässäni sen seurauksena. Voi miten tärkeää ja ihanaa ja ihmeellistä rukous ja ylistys on. Toistan TÄRKEÄÄ, IHANAA, IHMEELLISTÄ. Voi kuinka kauan olenkaan ollut uskossa ja vaeltanut kaikkialla Jeesuksen kanssa, mutta kokoajan saan tajuta että Isällä on aina jotain lisää ja jotain uutta minulle. Ja sinulle. KUINKA SIISTIÄ!! Que pasa oikeesti!

Voih, mä voisin kirjoittaa monta tuntia ja romaania nyt kun pääsin vauhtiin, mutta mulla on huomenna taas herätys 4.45 aamulla ja lähden kävelemään töihin 5.15, joten kellon lähestyessä yhdeksää, on mun hyvä aika rauhoittua, rukoilla ja ruveta nukkumaan. Kiitos Jeesus tästä päivästä, mun ystävistä, perheestä, auringosta ja sängystä. Ja kiitos siitä, että saan herätä aikaisin aamulla, kävellä töihin ja kuunnella musiikkia, iloita ja ajatella- elää täysillä ja nauttia kaikesta mitä eteen tulee! 

p.s. Älä todellakaan ajattele että oot oman elämäs herra. Kaikkea ei tartte oppia kantapään kautta. Ihan fiksua eikös! Ollaanhan aina alttiita vastaanottamaan Isän mielen mukaisia neuvoja, vaikka kipeältä tai tyhmältä se tuntuiskin. Isä on kuitenkin viisaampi, kuin kaikki maailman ihmiset yhteensä. Vai mitä! Nyt voisin päättää tän sepittämisen ja jaarittelun Raamatun kirjeiden tyylillä:

"Jumala, meidän Isämme, ja Herra Jeesus Kristus antakoot teille, veljet (ja siskot), rauhan, rakkauden ja uskon. Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus." (Kirje Efesolaisille 6: 23-24)

Hyvää yötä, ihanaa alkavaa uutta viikkoa ja hei, Joh.3:16 ja silleen!!

-Kata



1 kommentti:

  1. Haha, oot huippu (vaikken ees tiiä kuka oot, ku joujou oli fb:s kommentoinu, et tää on hyvä teksti)! :D Mä niin pystyn samaistuu noihin juttuihin ja kuulee sen, millä innolla oot kirjottanu tän tekstin! Voi että, ku tuli niin hyvä mieli, että oot tajunnu juttuja ja päässy kasvaa Herrassa���� Keep going girl!��

    -toinen Herran prinsessa

    VastaaPoista